Sivistyneet kivet

Oli kiveä monenmoista
Sileää ja rosoista
Yksi mullan alla piili
Oli enimmäkseen lomalla
Kun toinen taas, siis tiili
Seinässä paikallansa omalla

Monella mieli oli musta:
"Emme saa arvostusta
Eihän meitä kukaan tunne!"
Sanoi silloin yksi kivistä:
"Turhaa tuskailunne
Jos ette itseänne sivistä"

"Opin sauna autuas aina
Koulun käynyttä huolet ei paina"
Joukko huusi: "Koulu, loistava tuuma!"
Pian jo riemusta painittiin
Kiuaskiven tosin tuli jo kuuma
Kun vain saunasta mainittiin

Alkoi opintotien pitkä lenkki
Notkui koulunpenkki
Opettaja ihmetteli
Oppilaita järkälemäisiä
Päätänsä kivisteli
Kun olivat niin kovapäisiä

Kivet saivat kuulla
Kerrottavan opettajan suulla
Kuinka kivikauden aikaan
Tänne ihminen maleksi
Ja minkä riemun aikaan saikaan
Kirjailija Kiven Aleksi

Koulunsa loppuun asti
Suoritti tuo kivilasti
Tuskin kukaan edes yliopistossa
Heiltä tietojansa pimitti
Rehtori juhlaistunnossa
Tohtoreiksi viimein nimitti

Koko kivirivin