Hetkessä
Elastinen:
Hoidetaan homma Timo, mä vien tän homman himaan.
Ela on pukkina, vartijana kaalimaan. Suurennuslasilla tän mutkikkaan
persoonan, päätä käy tutkimaan riittää mistä kertoa. Vuoristoradassa
hyvässä ku pahassa, oon tän paskan huipul, mut mieli maassa. Taas nousu
johteis siihen asti kunnes just se yks puhelu voi käynnistää vitutuksen. Mustavalkoista
pujotteluu tunnelmasta toiseen, mut se on kai se joka tekee must erikoisen.
Matalapaineen aika, oon taas alhaalla sillon ku täällä sataa niin sataa sit
kaatamalla, mä pidän sadetta, en aio lähtee uloskaan, mut tuska ja tunteet
tuottaa myös tulosta, viel opin kääntämään tän edukseni, käsittelee asiat ja
selittään ne itelleni. Eteenpäin vaan se kompassi on Herralla, mut tuntuu, että
kaikki draama tulee kerralla, lävähtää niskaan, ylikuormittaa. Ja Suomest ku
ollaan niin lääkkeeks on juomista. Se on heikko lääke, masennusta ei
poista, noidankehä toinen ruokkii toista. Pantava piste sille, tultava
tolkkuihin. Mä poljin omat jälkeni näihin polkuihin.
KERTO:
Ei sitä osaa pelkää, tässä elämässä
Hetkessä kaikki voi muuttuu
Ei sitä osaa varoo, vahvalla pohjallakin
Hetkessä kaikki voi kaatuu
Timo Pieni Huijaus:
Kaks sormee suoraan ylös. Jos tää on susta kliseistä tai kornii, mut kuoleman
kuuleminen ei mahu mun korviin, en susta tiedä, enkä tiedä miks mun tekee
mieli kertoo tää, mut:
Sä olit 16 flicka, kaunis ku mikä, porvoolainen primadonna parhaimassa iäs,
just päässy uuteen kouluun, kaikki niinkuin pitää, seuraamassa isäs jalanjälkii.
Mulle naapurintyttö siit keltasest talost, oikee yläikkuna jos oli aina valot.
Olit se järki päässä, mikä multa puuttu, ainaki multa puuttu, en muista tiedä,
mut muistan vielä, ku eilisen ku nähtii, käytii katoo Titanic sit katottiin tähtii
. Sult aina oppi jotain, ainaki tunnepuolel, sit yks aamu kuulin sun kuolleen.
Se oli kai vähä, tai no sillee sekotti mun pään. Sun kuoleman tajumiseen
meni varmaan viikko, olin ihan kujal, nappulat hukassa, vuodenpäivät jouduin
itteni kaa painii, niin paskan etten pystyny tuleen sun hautajaisiin,siitä pyydän
anteeks. Sydämes reikä, olin potkimas kivii ja hakkaa päätä seinään.En vaan
ymmärtäny, tuskin olin ainoo. Täällä kaipaa sua Aino ja muut. Sun kuolemal-
les ei mitään syytä syytä nähty, olit omas sängys, sydän vaan pysähty.
Niin se kai menee, äänet vaan vaimenee. Vesi tipois otsal, multasee Aamenee
Kaikil salee sama toive, ku viel näkis kerran. Koko sydämellä kaivaten
Timo Juhani Snellman.
KERTO