Tuulenkosija

Mielessäni seisoisinpa yksin törmän huipulla
Huutaisin ees niin kuin
Huutaa näkijätär kirousta
Tuulta taivaalta kun kutsuu
Painajaista riepottamaan pois

Vaan kirjani on väsyneet ja
Näyt täynnä olioita jotka ei oo niskojansa
Nöyrryttäneet maailmalla
Ne minut tahtoo vangita ja
Kantaa tyhjään ilmaan mukanaan

Kuljen, vaikken liiku
Syvyys minut rauhoittaa
Vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan
Kuljen, vaikken liiku
Syvyys minut rauhoittaa
Vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan

Ne eivät muista että ihmisellä
On vain elämänsä senkin ne tahtovat omistaa

Nyt on tullut aika tunnistaa ne kaikki kasvot
Jotka luuli unhoon painaneensa
Arkipäivän savuverhon taa
Ei unet jätä meitä rauhaan
Vaikka hylkäisimme ne

Lähden iltamyöhään, viimeinkin on aika
On jää niin mustaa yllä syvyyksien
Joiden tiedän tummaan hellyytensä helmaan
Sulkeneen niin monta pyhiinvaeltajaa

Kuljen, vaikken liiku
Syvyys minut rauhoittaa
Vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan
Kuljen, vaikken liiku
Syvyys minut rauhoittaa
Vaik' kysymykset huutavatkin kuorolauluaan

Ne eivät muista että ihmisellä
On vain elämänsä senkin ne tahtovat omistaa